Pidätkö nukeista, vaikka olet aikuinen? Ei haittaa, sillä niitä voi aivan hyvin kerätä harrastukseksi. Kuten mikä tahansa harrastus, kerääminenkin on hauskaa ja saat samalla itsellesi sitä kautta inspiraatiota ja iloa. Nukkeja on maailmalla vaikka minkälaisia, joten nykyään voi Internetistä tilaamalla hankkia isonkin kokoelman itselleen. Moni aikuinenkin saattaa kerätä esimerkiksi Barbie-nukkeja, vaikka ne ovatkin lasten leluja, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Kun nuket ovat vuosikymmeniä vanhoja, niille kertyy jopa arvoa, ja joku keräilijä voi maksaa niistä isoja summia rahaa. Myös eri mailla on omat kansallisnukkensa, joita on kiva löytää esimerkiksi ulkomaan matkoilta.
Nukkeharrastus on elpymässä
Aikuisten nukkeharrastus on ollut elpymässä esimerkiksi Koreassa, jossa on tullut uusi nukkevillitys nimeltä Pullip-nuket. Nämä nuket ovat niin erikoisia, että eivät kestä juurikaan leikkimistä vaan ovat tosiaankin lähinnä keräilyyn tarkoitetut. Näiden nukkejen idea on uudenlainen: niillä on kaikilla oma persoona ja nukkeja voi tuunata mielensä mukaan vaatteilla, peruukeilla ja asusteilla. Oletko kiinnostunut hankkimaan Pullip-nuken? Suomesta nukkeja voi ostaa esimerkiksi verkkokaupasta nimeltä Mollamania.net tai Kilala.fi. Lisäksi, jos haluat myydä nukkesi eteenpäin, nukeilla on hyvä jälleenmyyntiarvo. Pullip-nuket ovat todella kauniita, upeita ja näyttäviä, ja kiinnostavat varmasti myös tyttölapsia, mutta ikärajaksi näille on asetettu 15 vuotta, koska eivät tosiaan kestä kovinkaan rajua käsittelyä. Nuket kannattaa siis kerätä piiloon, jos kylään tulee pieniä lapsia.
Nukkeharrastus ei ole halpaa lystiä
Jos olet nukkeja keräilevä ihminen, tiedätkin varmaan kuinka kallista se on. Mitä erikoisempi nukke, sitä kalliimpi on hinta. Esimerkiksi Pullit-nukke maksaa noin 100-500 euroa. Internetistä löytää nykypäivänä erilaisia verkkokauppoja, jotka myyvät nukkeja ja niistä voi helposti tarkastella valikoimaa sekä hintoja ihan mielenkiinnonkin takia. Edullisin nukke maksaa noin 50 euroa, mutta suurin osa nukeista maksaa yli 100 euroa. Nykyään on olemassa niin upeita, erilaisia ja kauniita nukkeja keräilyn kohteiksi, että niihin kyllä hullaantuu helposti. Tykkäsi sitten vauvanukeista tai muunlaisista, tarjolla on todella laaja valikoima, josta valita. Jotkut ovat jopa tehty aidosta posliinista. Vaatteitakin nukeille myydään erikseen ja hinnat vaihtelevat noin 15-30 euron välillä.