Sadesuihku nukketeatterin yllätysmomenttina

Nukketeatterin suunnittelussa ja toteutuksessa vain mielikuvitus asettaa rajat ja yllätysmomentteja saadaan näytöksiin usein melko arkisillakin asioilla, kuten sadesuihkulla! Lasten riemulla ei ole rajoja, kun näyttämölle sataakin ihan oikeaa vettä ja ehkäpä katsojatkin voivat varustautua tähän näytökseen sateenvarjoin tai sadetakein. Sateinen näytelmä sopii erinomaisesti esimerkiksi syksyyn!

Sadesuihkun monet mahdollisuudet

On jopa hieman yllättävää kuinka monin eri tavoin sadesuihku voi tuoda lasten nukketeatteriesitykseen upean yllätysmomentin. Jos näytöksessä alkaa sataa, voidaan myös yleisöä pyytää vetämään sateenvarjonsa esiin tai sadetakkinsa päälle, sillä pisaroita saattaa roiskua yleisöön asti. Taitava lavastaja osaa naamioida ihan tavallisen sadesuihkun siten, että yleisöstä näyttää, kuin sade tulisi näyttämön taivaalta, eikä riemulla ole rajaa, kun sade sisältää ihan oikeita pisaroita! Tällainen näytös jää tavallista paremmin lasten mieleen ja tarjoaa mahdollisuuden esimerkiksi opettaa lapsille, mitä kaikkea tapahtuukaan syksyllä.

Sateen lisäksi näyttämöllä voidaan nähdä esimerkiksi puolukoita, värikkäitä lehtiä ja sieniä. Muuttolinnuille voidaan vilkuttaa hyvästiksi yhdessä lasten kanssa ja näytöksen aikana voidaan laulaa yhdessä lasten kanssa tuttuja syksyyn liittyviä lastenlauluja. Näytöksessä voidaan hyödyntää sadesuihkun lisäksi muitakin yllätysmomentteja, kuten vaikkapa varjoteatteria tai yllättäviä ääniefektejä. Jännittävän tarinan tiimellyksessä arka lapsi voi ylittää itsensä uskaltaessaan ottaa osaa interaktiiviseen näytökseen. Näin lapsi saa onnistumisen elämyksiä ja tärkeitä rakennuspalikoita entistä vahvemman itsetunnon rakentamiseen.

Mistä sadesuihku nukketeatterille?

Sadesuihku nukketeatterille kannattaa hankkia alan verkkokaupasta, sillä näin säästetään aikaa, vaivaa ja rahaa, jotka tunnetusti ovat yleensä tiukoilla etenkin pienissä nukketeatteriprojekteissa. Rörfokus on verkkokauppa, jota voi ilolla suositella, silloin kun halutaan ostaa laadukas sadesuihku mahdollisimman helposti ja nopeasti ja mahdollisimman edulliseen hintaan. Jotta sadesuihku olisi mahdollisimman monikäyttöinen ja pitkäikäinen hankinta, voidaan se asentaa teatterinäytöksen jälkeen vaikkapa teatterin työntekijöiden suihkuhuoneeseen tarjoamaan rentouttavia suihkuhetkiä näytösten jälkeen. Tarvittaessa sadesuihkussa voi toki virkistäytyä myös ennen näytöstä, mikä on erityisen näppärää, jos esiintyjät tulevat teatterille vaikkapa suoraan ansiotöistä. Aika harva nukketeatterilainen nimittäin ansaitsee elantonsa pelkästään nukketeatterilla ja saattaapa osa esiintyjistä olla mukana jopa täysin vapaaehtoispohjalta lapsia ilahduttamassa.

Rörfokuksen verkkokaupassa on helppo selata erilaisia sadesuihkumalleja ja vertailla niiden ominaisuuksia sekä hintoja. Jos nukketeatterin budjetti on tiukka, kannattaa hakutulokset lajitella niiden hinnan mukaan, siten että edullisimmat sadesuihkut näkyvät hakutuloksissa ensimmäisinä. Näin edullisten löytöjen tekeminen helpottuu ja nopeutuu huomattavasti ja pääset nappaamaan verkkokaupan edulliset helmet ennen kuin muut asiakkaat ehtivät klikata ne ostoskoreihinsa. Kannattaa kurkata samalla, löytyisikö verkkokaupan valikoimista myös muuta rekvisiittaa nukketeatterin tuleviin näytöksiin tai muuta hyödyllistä esimerkiksi nukketeatterin työntekijöiden tauko- tai pesutiloihin. Näin voidaan saada monta kärpästä yhdellä iskulla ja säästää entistä enemmän aikaa, kun useampi asia tulee hoidettua kerralla kuntoon muutamalla klikkauksella! Tehokkuus ja luovuus ovat monen menestyvän nukketeatterin valttikortteja ja Rörfokus voi auttaa teatteriasi olemaan entistäkin tehokkaampi ja luovempi!

litepress